Avainsanat

, , , ,

”Harvassa on veneilijöitä liikkeellä”, sanon katsellessani ympärilleni.

”Harvemmat lähtee vesille ukkospuuskaan”, Laurikainen sanoo.

”Sitäkö se on, onpa huono asenne!”

Ihmettelen räyhäkkää tuulta. Peräsimestä joutuu pitelemään kaksin käsin; vene seilaa puolelta toiselle. Männistö ja Laurikainen tulevat kannelle naureskelemaan ja kuvaamaan videokameralla epätoivoista taisteluani pinnan kanssa. Tampere alkaa jo jäädä taakse.

Yhtäkkiä vene kallistuu, imaisee vettä partaan yli. Peräsimestä häviää tatsi. Videokuvaus valitettavasti keskeytyy, mutta hymy pysyy. 52 neliötä nostettuja purjeita alkavat käyttäytyä hallitsemattomasti. Rantakalliot lähestyvät. Laurikainen kelaa alas spinaakkeria ja komentaa Männistöä spinnupuomia irroittamaan. Purjeet vääntävät venettä yhä enemmän kallelleen. Männistö roikkuu kaksin käsin mastosta, molemmat jalat irti kannesta ja yrittää saada spinnupuomia irrotetuksi . Minä väännän peräsintä turhaan. Rantakalliot lähestyvät.

Kuusi metriä ennen rantaa saamme ison purjeen ja spinnun alas ja veneen hallintaan. Aikaa ei olisi ollut kovin montaa sekuntia.On sunnuntai, 28.8. Nostimme purjeet iltapäivällä joskus kahden-kolmen aikaan Tampereen Santalahdelta. Veneenä toimii viidellä Saimaan runokiertueellakin kulkuvälineenä toiminut h-vene, s/y Mariza, kapteeninaan Samuli Laurikainen. Veneessä tätä kokonaistaideteosta ovat toteuttamassa itseni lisäksi jonglööri Samuli Männistö. Suuntana on historiallinen runoilijatie kohti Virtoja ja takaisin. Aikaisemmin viitenä vuotena Saimaalla tehty ihmiskoe, Saimaan runokiertue, hakee nyt uusia tuulia ja uusia vaaratilanteita  Näsijärven matalikoilta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ensimmäisenä päivänä keli on paitsi raskas myös äärimmäisen vaarallinen, mutta miehistöä yhdistää riskien maksimointi ja täydellisyyttä hipova piittaamattomuus. Kartanlukutaidoton kapteeni yhdistettynä käytännössä purjehdustaidottomaan miehistöön kuvaa sataprosenttisesti heidän luottamustaan hyvään onneen ja kolmessa vuorossa tuplamiehistöllä painaviin suojelusenkeleihinsä.

”Jostain uupuu mutteri”, Laurikainen sanoo. ”Tää ei oo hyvä merkki.”

”Taas. Mistäs se viimeksi irtosi?”

”Mastosta! Se oli aika jäätävä tilanne.”

Tämä tilanne sattui viime kesänä Saimaan runokiertueella. Irronnut mutteri on vielä toistaiseksi arvoitus, ehkä se vielä selviää.

Selvittyämme ukkospuuskasta näemme keskellä selkää kelluvan moottoriveneen. Kannella meloo kutakuinkin meidän ikäisiä nuoria miehiä.

”Onkohan noilla joku hätä”, minä kysyn. ”Tai ehkä se on vaan niiden tyyli edetä.”

Kippari epäilee tätä ja päätämme käydä lähempää kysymässä. Tarjoamme hinauskyytiä heille ja suureen ääneen ihmettelemme miten kukaan uskaltaa näinä aikoina lähteä tällaiseen keliin millään niin epävarmalla kuin moottoriveneellä.

Pelastustehtävän jälkeen vauhtimme taas kiihtyy. Muutamme suunnitelmaamme yöpyä Muroleen kanavalla. Otamme suunnaksi Kurun.

Nyt istumme paikallisessa baarissa, Kurun kievarissa. Edessä on viileä yö kylmässä veneessä lämpimässä elokuun yössä. Ja huomenna uudet tuulet, uudet karttalehdet matkalla kohti runollista Ruovettä. Pysykää kanavalla!

– Juha Rautio

Mainokset