Syksy kai, kun taas sataa

Avainsanat

filosofiaa yläasteen tupakkapaikalta, runoilijantie, samuli laurikainen

Kapteeni Samuli Laurikaisen lokimerkintä:

Visulahdella, 31. elokuuta, herran vuonna 2011, kello 20.04. Huolettomuus on kyky luovia huolien lomassa. Sanojen monimerkityksellisyys kuvaa osaltaan hyvin käsityskykyämme. Ei pelkästään kieli ole rajallinen, vaan sijaitsee lisäksi suussamme. En usko että merkityksellistä on valmistautua huippusuoritukseen ja ennalta tiedossa olevaan aikaan suoriutua. Se olisi liian itsestään selvää – tylsää. Taito on mukautua vallitsevaan tilanteeseen, olla jatkuvassa valmiudessa, kilvoitella itseään, ei vastaan, vaan kanssa. Havainnoida ja löytää ympäristöstään uutta ja mielenkiintoista. Suhtautua kaikkeen ja kaikkiin kuin lapsi, jota vielä ei ole pilattu typerillä realiteeteillä, mitä valheita  niillä siten milloinkin tarkoitetaan. On tärkeää purjehtia kohden tai pakoon sateenkaarenpäätä. Ylipäätään nähdä enemmän kuin vain silmillä näkee.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

On oikeastaan sama mitä tekee. Asenne ratkaisee. Tänäänkin olemme keskustelleet paljon sanoista rehellisyys ja valhe. Keskustelu oli enimmäkseen samuleiden välistä. Samulin argumentti oli rehellisyyden puolesta. Samuleista toisen taas valheen puolesta. Kyseessä oli siis perinteiden debatti-tilanne. Mitä oikeastaan tarkoitamme puhuessamme totuudesta? Kenen totuudesta puhumme ja puhummeko faktoilla – kenen – vai puhtaasti tunteella? Myönnettäköön, että pienoinen provosointi mielestäni sopii debattiin. [Tulossa Filosofiaa yläasteen tupakkapaikalta, TOIM. HUOM] Entä jos puhutaan valheesta, mitä on valhe? Onko valhe automaattisesti paha-asia? Onko tilanteita, jolloin valhe on hyve tai tilanteita jolloin totuus suorastaan johtaa valheeseen? Väitän että olemme tyhmiä, edes erottamaan nämä abstraktit käsitteet sotkettuna kokonaisuuteen jossa osana elämme. Vyyhde josta näemme osan on salakavala. Se on elettävissä ja koettavissa ja tunnettavissa, mutta yksittäiset tai edes useat muuttujat eivät tuossa kokonaisuudessa toimi likimainkaan loogisesti. Logiikkamme hämää meitä. Olemme enemmän muurahaisten kaltaisia kuin muurahaiset, ja silti vapaampia kuin tiedostammekaan. Miksi siis rajoittaa vapauttaan määrittelemällä asioita tosiksi ja epätosiksi. Määrittelemällä väittämiä valheiksi ja totuuksiksi. Aika on osoittava niin hyvät kuin huonotkin teot tai tekemättä jättämiset merkityksettömiksi. Ja ehkä juuri se on pelastuksemme ja avaimista suurin onneen.

Päivän purjehdus oli niskalenkki tuulien apatiaa vastaan. Koko miehistön voimin taistelimme urhoollisesti. Runoilijan tie on riskien maksimointia, pelaamista elämän suuruisilla panoksilla ja panostamista epätodennäköisyyksiin. Matkaamme tänne asti saattanut myötätuuli on meidät jättänyt. Nyt taistelemme Ikaroksen selästä tuulta vasten aseistautuneina. Aikamme tällä vaelluksella on käymässä vähiin. Vaikka tiedämme matkamme käännepisteen, emme tiedä paluun ajankohtaa. Olemme tuuliajolla. Olemme lehdettömiä puita ennen lehtien kellastumista.

– El Capitan

Tässä vielä reittimme. Tai ainakin osittain.

Elämän sykettä Ruovedellä – no ei.

Kapteeni Laurikaisen lokimerkintä:

Ilta alkaa olla tummuva. Sitä vain ei näe, kun on niin pimeää. Ruoveden palvelut veneilijöille käytiin läpi pikaisella reilun tunnin kylän ympäri kävelyllä, niitä ei ole. Kylän ravintoloista toinen (Liero) oli sulkenut ovensa klo. 16.00 ja toinen (Popo) myös. Lämpötila on laskenut reiluun 10 celsiusasteeseen. Männistö kertoi äsken näkemyksensä: ”kaunistahan täällä on”, johon Rautio pikaisesti antoi vastineensa: ”jos mielikuvitusta omaa riittävästi”. Syksyn saapumisen paitsi haistaa ilmasta, myös havainnoi monin luonnon merkein. Ravintolat sulkevat ovensa, sataa, on kylmä, ihmiset kaivautuvat perunakellareihinsa, varikset parveilevat enteilevästi, eikä toisiin veneilijöihin juuri törmää vesillä. Noh, joka tapauksessa, aivan toivoton paikka tämä ei ole, sillä löysimme aamulla ovensa avaavan Alkon. Siitä pointsit Ruovedelle.

Mustalaisleiri on perinteisesti levittäytynyt laiturille ja aloittanut kevyen keittolounaan lisäksi laittamaan ruokaa. Illan menu koostuu nuudeleista, sipulista, tomaattimurskasta, valkosipulista, inkivääristä, porkkanoista ja lämpimästä vedestä. Eli aika hippilinjalla mennään tältäkin osin. Näin alkusyksystä purjehduksen plussapuolia on juomien ja ruokatarvikkeiden säilyvyyden paraneminen. Toki aistilliset nautinnot ja rikkomaton luonnonrauha ovat osaltaan sammuttaneet nälkäämme elämää kohtaan tuntemaa rakkautta kohtaan. (toim. huomio, kirjoittaja kommentoi epäselvää lausettaan: ”Laita siihen vaikka pilkku johonkin kohtaan, niin jos se siitä selviäis.”)

Päivän purjehdus sujui jälleen täysin tuulien mukaan. Pääsimme liikkeelle Kurusta hieman ennen puoltapäivää. Matka Muroleen kanavalle sujui kevyessä sivuvastaisessa tuulessa. Kanavan portit avautuivat narusta vetämällä ja myötätuuli työnsi meidän kevyesti kanavaan porttien väliin. Niitatun kääntösillan pyörähdettyä edestämme työnsimme s/y Marizan Ruoveden vesistöön. Kanavan Ruoveden puoleisella redillä valmistimme maittavan pasta-sipuli-tomaatti aterian. Männistö heitteli keiloja ja itse kävin lukemassa Aamulehden. Voi kuinka villiä ja vallatonta.

Purjehdus jatkui tämän pikku tauon jälkeen varsin vaihtelevissa merkeissä. Alun vienon sielailun jälkeen päällemme nousikin kunnon saderintama. Harvemmin näkee yhtä vaikuttavaa struktuuria kuin pyöreiden aaltojen ja hakkaavan sateen muodostama kollaasi nyt oli. Pinnassa oli märkää ja reitin kapeudesta johtuen myös tarkkaavaisuutta vaativaa olla. Sade kuitenkin lakkasi ja sen korvasi auringon paiste. Jonkin ison sillan jälkeen nostimme vielä viimeiselle suoralle spinaakkerin, tuulen ollessa jälleen varsin heikkoa. Satamaan saavuimme yhdeksän maissa, äärikevyessä kelissä. Veneen keula tuntui vaipuvan kuin veitsi pumpuliin, lipuessa tyynen läpi.

Tarinointi oli jälleen purjehduksen antoisinta antia. Puheenaiheet vaihtelivat niin asenteen merkityksen korostamisesta, Ei näin -purjehdusoppaan sisältöön ja elämän moni-idiotismin ihmettelyyn. Osansa saivat niin eläimet kuin ihmiset, itseämme unohtamatta. Toki keskustelimme myös naisista. Määrittelimme potentiaalisen pariutumiskumpparin seuraavasti: antavainen, voimakas hoivavietti, terävät veitset, silmää sisustukselle (kristallit & norsut paikoillaan). Elämästä olisi hölmöä tehdä tarpeettoman vaikeaa.

Säätiedotuksen perusteella voisi helposti kuvitella Virtain jäävän vain kangastukseksi. Huomiseksi on luvattu 1 m/s etelätuulta. Eli eteneminen on näissä sokkeloissa tuolloin lähinnä 1,5 tonnin painoisen veneen melomista. Saa nähdä, jahka aurinko taas nousee. Sitä ennen jatkamme päämäärätöntä vaeltamissa tästä tuohon ja tähän takaisin.

– Kippari

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.