Elämän sykettä Ruovedellä – no ei.

Kapteeni Laurikaisen lokimerkintä:

Ilta alkaa olla tummuva. Sitä vain ei näe, kun on niin pimeää. Ruoveden palvelut veneilijöille käytiin läpi pikaisella reilun tunnin kylän ympäri kävelyllä, niitä ei ole. Kylän ravintoloista toinen (Liero) oli sulkenut ovensa klo. 16.00 ja toinen (Popo) myös. Lämpötila on laskenut reiluun 10 celsiusasteeseen. Männistö kertoi äsken näkemyksensä: ”kaunistahan täällä on”, johon Rautio pikaisesti antoi vastineensa: ”jos mielikuvitusta omaa riittävästi”. Syksyn saapumisen paitsi haistaa ilmasta, myös havainnoi monin luonnon merkein. Ravintolat sulkevat ovensa, sataa, on kylmä, ihmiset kaivautuvat perunakellareihinsa, varikset parveilevat enteilevästi, eikä toisiin veneilijöihin juuri törmää vesillä. Noh, joka tapauksessa, aivan toivoton paikka tämä ei ole, sillä löysimme aamulla ovensa avaavan Alkon. Siitä pointsit Ruovedelle.

Mustalaisleiri on perinteisesti levittäytynyt laiturille ja aloittanut kevyen keittolounaan lisäksi laittamaan ruokaa. Illan menu koostuu nuudeleista, sipulista, tomaattimurskasta, valkosipulista, inkivääristä, porkkanoista ja lämpimästä vedestä. Eli aika hippilinjalla mennään tältäkin osin. Näin alkusyksystä purjehduksen plussapuolia on juomien ja ruokatarvikkeiden säilyvyyden paraneminen. Toki aistilliset nautinnot ja rikkomaton luonnonrauha ovat osaltaan sammuttaneet nälkäämme elämää kohtaan tuntemaa rakkautta kohtaan. (toim. huomio, kirjoittaja kommentoi epäselvää lausettaan: ”Laita siihen vaikka pilkku johonkin kohtaan, niin jos se siitä selviäis.”)

Päivän purjehdus sujui jälleen täysin tuulien mukaan. Pääsimme liikkeelle Kurusta hieman ennen puoltapäivää. Matka Muroleen kanavalle sujui kevyessä sivuvastaisessa tuulessa. Kanavan portit avautuivat narusta vetämällä ja myötätuuli työnsi meidän kevyesti kanavaan porttien väliin. Niitatun kääntösillan pyörähdettyä edestämme työnsimme s/y Marizan Ruoveden vesistöön. Kanavan Ruoveden puoleisella redillä valmistimme maittavan pasta-sipuli-tomaatti aterian. Männistö heitteli keiloja ja itse kävin lukemassa Aamulehden. Voi kuinka villiä ja vallatonta.

Purjehdus jatkui tämän pikku tauon jälkeen varsin vaihtelevissa merkeissä. Alun vienon sielailun jälkeen päällemme nousikin kunnon saderintama. Harvemmin näkee yhtä vaikuttavaa struktuuria kuin pyöreiden aaltojen ja hakkaavan sateen muodostama kollaasi nyt oli. Pinnassa oli märkää ja reitin kapeudesta johtuen myös tarkkaavaisuutta vaativaa olla. Sade kuitenkin lakkasi ja sen korvasi auringon paiste. Jonkin ison sillan jälkeen nostimme vielä viimeiselle suoralle spinaakkerin, tuulen ollessa jälleen varsin heikkoa. Satamaan saavuimme yhdeksän maissa, äärikevyessä kelissä. Veneen keula tuntui vaipuvan kuin veitsi pumpuliin, lipuessa tyynen läpi.

Tarinointi oli jälleen purjehduksen antoisinta antia. Puheenaiheet vaihtelivat niin asenteen merkityksen korostamisesta, Ei näin -purjehdusoppaan sisältöön ja elämän moni-idiotismin ihmettelyyn. Osansa saivat niin eläimet kuin ihmiset, itseämme unohtamatta. Toki keskustelimme myös naisista. Määrittelimme potentiaalisen pariutumiskumpparin seuraavasti: antavainen, voimakas hoivavietti, terävät veitset, silmää sisustukselle (kristallit & norsut paikoillaan). Elämästä olisi hölmöä tehdä tarpeettoman vaikeaa.

Säätiedotuksen perusteella voisi helposti kuvitella Virtain jäävän vain kangastukseksi. Huomiseksi on luvattu 1 m/s etelätuulta. Eli eteneminen on näissä sokkeloissa tuolloin lähinnä 1,5 tonnin painoisen veneen melomista. Saa nähdä, jahka aurinko taas nousee. Sitä ennen jatkamme päämäärätöntä vaeltamissa tästä tuohon ja tähän takaisin.

– Kippari

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Advertisement

Hölmöläiset Muroleen kanavalla

Avainsanat

hölmöläisten hommaa, moottoriton vene, muroleen kanava

Aamu heitti meidät Kurun todellisuuden hermolle. Yössä saimme hämmästellä kirkasta tähtitaivasta ja paikallisten moottoripyörän kaasutusperformansseja. Se oli jotain mitä ei autokouluissa opeteta, vielä.

Tällä hetkellä olemme saapuneet Muroleen kanavalle. Kanavalla kohtasimme purjeveneilijän, joka ihmetteli varustustamme.

”Eikö teillä ole moottoria tuossa ollenkaan?”

”Tää on purjevene”, Laurikainen vastasi.

”Sitkeitä sissejä, mihin te meinasitte päästä?”

”Virroille.”

”Hölmöläisten hommaa, kyllä te sitten kadutte, jos sinne asti koskaan pääsette.”

Harvinaisen huonolla asenteella jotkut lähtevät vesille. Mutta nyt nostamme taas purjeet ja jatkamme matkaamme kohti Ruovettä. Jos pääsemme. Hyväntuntuista puuskatuulta ja mustaa pilveä on jo taivas täynnä. Sekaan vaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ilmakuoppia Runoilijantiellä

Avainsanat

ihmiskoe, kuru, purjehdus, runoilijantie, tampere

”Harvassa on veneilijöitä liikkeellä”, sanon katsellessani ympärilleni.

”Harvemmat lähtee vesille ukkospuuskaan”, Laurikainen sanoo.

”Sitäkö se on, onpa huono asenne!”

Ihmettelen räyhäkkää tuulta. Peräsimestä joutuu pitelemään kaksin käsin; vene seilaa puolelta toiselle. Männistö ja Laurikainen tulevat kannelle naureskelemaan ja kuvaamaan videokameralla epätoivoista taisteluani pinnan kanssa. Tampere alkaa jo jäädä taakse.

Yhtäkkiä vene kallistuu, imaisee vettä partaan yli. Peräsimestä häviää tatsi. Videokuvaus valitettavasti keskeytyy, mutta hymy pysyy. 52 neliötä nostettuja purjeita alkavat käyttäytyä hallitsemattomasti. Rantakalliot lähestyvät. Laurikainen kelaa alas spinaakkeria ja komentaa Männistöä spinnupuomia irroittamaan. Purjeet vääntävät venettä yhä enemmän kallelleen. Männistö roikkuu kaksin käsin mastosta, molemmat jalat irti kannesta ja yrittää saada spinnupuomia irrotetuksi . Minä väännän peräsintä turhaan. Rantakalliot lähestyvät.

Kuusi metriä ennen rantaa saamme ison purjeen ja spinnun alas ja veneen hallintaan. Aikaa ei olisi ollut kovin montaa sekuntia.On sunnuntai, 28.8. Nostimme purjeet iltapäivällä joskus kahden-kolmen aikaan Tampereen Santalahdelta. Veneenä toimii viidellä Saimaan runokiertueellakin kulkuvälineenä toiminut h-vene, s/y Mariza, kapteeninaan Samuli Laurikainen. Veneessä tätä kokonaistaideteosta ovat toteuttamassa itseni lisäksi jonglööri Samuli Männistö. Suuntana on historiallinen runoilijatie kohti Virtoja ja takaisin. Aikaisemmin viitenä vuotena Saimaalla tehty ihmiskoe, Saimaan runokiertue, hakee nyt uusia tuulia ja uusia vaaratilanteita  Näsijärven matalikoilta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ensimmäisenä päivänä keli on paitsi raskas myös äärimmäisen vaarallinen, mutta miehistöä yhdistää riskien maksimointi ja täydellisyyttä hipova piittaamattomuus. Kartanlukutaidoton kapteeni yhdistettynä käytännössä purjehdustaidottomaan miehistöön kuvaa sataprosenttisesti heidän luottamustaan hyvään onneen ja kolmessa vuorossa tuplamiehistöllä painaviin suojelusenkeleihinsä.

”Jostain uupuu mutteri”, Laurikainen sanoo. ”Tää ei oo hyvä merkki.”

”Taas. Mistäs se viimeksi irtosi?”

”Mastosta! Se oli aika jäätävä tilanne.”

Tämä tilanne sattui viime kesänä Saimaan runokiertueella. Irronnut mutteri on vielä toistaiseksi arvoitus, ehkä se vielä selviää.

Selvittyämme ukkospuuskasta näemme keskellä selkää kelluvan moottoriveneen. Kannella meloo kutakuinkin meidän ikäisiä nuoria miehiä.

”Onkohan noilla joku hätä”, minä kysyn. ”Tai ehkä se on vaan niiden tyyli edetä.”

Kippari epäilee tätä ja päätämme käydä lähempää kysymässä. Tarjoamme hinauskyytiä heille ja suureen ääneen ihmettelemme miten kukaan uskaltaa näinä aikoina lähteä tällaiseen keliin millään niin epävarmalla kuin moottoriveneellä.

Pelastustehtävän jälkeen vauhtimme taas kiihtyy. Muutamme suunnitelmaamme yöpyä Muroleen kanavalla. Otamme suunnaksi Kurun.

Nyt istumme paikallisessa baarissa, Kurun kievarissa. Edessä on viileä yö kylmässä veneessä lämpimässä elokuun yössä. Ja huomenna uudet tuulet, uudet karttalehdet matkalla kohti runollista Ruovettä. Pysykää kanavalla!

– Juha Rautio