Kapteeni Samuli Laurikaisen lokimerkintä:
Visulahdella, 31. elokuuta, herran vuonna 2011, kello 20.04. Huolettomuus on kyky luovia huolien lomassa. Sanojen monimerkityksellisyys kuvaa osaltaan hyvin käsityskykyämme. Ei pelkästään kieli ole rajallinen, vaan sijaitsee lisäksi suussamme. En usko että merkityksellistä on valmistautua huippusuoritukseen ja ennalta tiedossa olevaan aikaan suoriutua. Se olisi liian itsestään selvää – tylsää. Taito on mukautua vallitsevaan tilanteeseen, olla jatkuvassa valmiudessa, kilvoitella itseään, ei vastaan, vaan kanssa. Havainnoida ja löytää ympäristöstään uutta ja mielenkiintoista. Suhtautua kaikkeen ja kaikkiin kuin lapsi, jota vielä ei ole pilattu typerillä realiteeteillä, mitä valheita niillä siten milloinkin tarkoitetaan. On tärkeää purjehtia kohden tai pakoon sateenkaarenpäätä. Ylipäätään nähdä enemmän kuin vain silmillä näkee.
On oikeastaan sama mitä tekee. Asenne ratkaisee. Tänäänkin olemme keskustelleet paljon sanoista rehellisyys ja valhe. Keskustelu oli enimmäkseen samuleiden välistä. Samulin argumentti oli rehellisyyden puolesta. Samuleista toisen taas valheen puolesta. Kyseessä oli siis perinteiden debatti-tilanne. Mitä oikeastaan tarkoitamme puhuessamme totuudesta? Kenen totuudesta puhumme ja puhummeko faktoilla – kenen – vai puhtaasti tunteella? Myönnettäköön, että pienoinen provosointi mielestäni sopii debattiin. [Tulossa Filosofiaa yläasteen tupakkapaikalta, TOIM. HUOM] Entä jos puhutaan valheesta, mitä on valhe? Onko valhe automaattisesti paha-asia? Onko tilanteita, jolloin valhe on hyve tai tilanteita jolloin totuus suorastaan johtaa valheeseen? Väitän että olemme tyhmiä, edes erottamaan nämä abstraktit käsitteet sotkettuna kokonaisuuteen jossa osana elämme. Vyyhde josta näemme osan on salakavala. Se on elettävissä ja koettavissa ja tunnettavissa, mutta yksittäiset tai edes useat muuttujat eivät tuossa kokonaisuudessa toimi likimainkaan loogisesti. Logiikkamme hämää meitä. Olemme enemmän muurahaisten kaltaisia kuin muurahaiset, ja silti vapaampia kuin tiedostammekaan. Miksi siis rajoittaa vapauttaan määrittelemällä asioita tosiksi ja epätosiksi. Määrittelemällä väittämiä valheiksi ja totuuksiksi. Aika on osoittava niin hyvät kuin huonotkin teot tai tekemättä jättämiset merkityksettömiksi. Ja ehkä juuri se on pelastuksemme ja avaimista suurin onneen.
Päivän purjehdus oli niskalenkki tuulien apatiaa vastaan. Koko miehistön voimin taistelimme urhoollisesti. Runoilijan tie on riskien maksimointia, pelaamista elämän suuruisilla panoksilla ja panostamista epätodennäköisyyksiin. Matkaamme tänne asti saattanut myötätuuli on meidät jättänyt. Nyt taistelemme Ikaroksen selästä tuulta vasten aseistautuneina. Aikamme tällä vaelluksella on käymässä vähiin. Vaikka tiedämme matkamme käännepisteen, emme tiedä paluun ajankohtaa. Olemme tuuliajolla. Olemme lehdettömiä puita ennen lehtien kellastumista.
– El Capitan
Tässä vielä reittimme. Tai ainakin osittain.
runoilijan tie 