• Elämän tarkoitus

runoilijan tie

~ ihmiskoe – neitsytmatka neitsyen merkissä

runoilijan tie

Tag Archives: runoilijantie

Syksy kai, kun taas sataa

31 keskiviikko Elo 2011

Posted by Juha Rautio in blogi, Uncategorized

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

filosofiaa yläasteen tupakkapaikalta, runoilijantie, samuli laurikainen

Kapteeni Samuli Laurikaisen lokimerkintä:

Visulahdella, 31. elokuuta, herran vuonna 2011, kello 20.04. Huolettomuus on kyky luovia huolien lomassa. Sanojen monimerkityksellisyys kuvaa osaltaan hyvin käsityskykyämme. Ei pelkästään kieli ole rajallinen, vaan sijaitsee lisäksi suussamme. En usko että merkityksellistä on valmistautua huippusuoritukseen ja ennalta tiedossa olevaan aikaan suoriutua. Se olisi liian itsestään selvää – tylsää. Taito on mukautua vallitsevaan tilanteeseen, olla jatkuvassa valmiudessa, kilvoitella itseään, ei vastaan, vaan kanssa. Havainnoida ja löytää ympäristöstään uutta ja mielenkiintoista. Suhtautua kaikkeen ja kaikkiin kuin lapsi, jota vielä ei ole pilattu typerillä realiteeteillä, mitä valheita  niillä siten milloinkin tarkoitetaan. On tärkeää purjehtia kohden tai pakoon sateenkaarenpäätä. Ylipäätään nähdä enemmän kuin vain silmillä näkee.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

On oikeastaan sama mitä tekee. Asenne ratkaisee. Tänäänkin olemme keskustelleet paljon sanoista rehellisyys ja valhe. Keskustelu oli enimmäkseen samuleiden välistä. Samulin argumentti oli rehellisyyden puolesta. Samuleista toisen taas valheen puolesta. Kyseessä oli siis perinteiden debatti-tilanne. Mitä oikeastaan tarkoitamme puhuessamme totuudesta? Kenen totuudesta puhumme ja puhummeko faktoilla – kenen – vai puhtaasti tunteella? Myönnettäköön, että pienoinen provosointi mielestäni sopii debattiin. [Tulossa Filosofiaa yläasteen tupakkapaikalta, TOIM. HUOM] Entä jos puhutaan valheesta, mitä on valhe? Onko valhe automaattisesti paha-asia? Onko tilanteita, jolloin valhe on hyve tai tilanteita jolloin totuus suorastaan johtaa valheeseen? Väitän että olemme tyhmiä, edes erottamaan nämä abstraktit käsitteet sotkettuna kokonaisuuteen jossa osana elämme. Vyyhde josta näemme osan on salakavala. Se on elettävissä ja koettavissa ja tunnettavissa, mutta yksittäiset tai edes useat muuttujat eivät tuossa kokonaisuudessa toimi likimainkaan loogisesti. Logiikkamme hämää meitä. Olemme enemmän muurahaisten kaltaisia kuin muurahaiset, ja silti vapaampia kuin tiedostammekaan. Miksi siis rajoittaa vapauttaan määrittelemällä asioita tosiksi ja epätosiksi. Määrittelemällä väittämiä valheiksi ja totuuksiksi. Aika on osoittava niin hyvät kuin huonotkin teot tai tekemättä jättämiset merkityksettömiksi. Ja ehkä juuri se on pelastuksemme ja avaimista suurin onneen.

Päivän purjehdus oli niskalenkki tuulien apatiaa vastaan. Koko miehistön voimin taistelimme urhoollisesti. Runoilijan tie on riskien maksimointia, pelaamista elämän suuruisilla panoksilla ja panostamista epätodennäköisyyksiin. Matkaamme tänne asti saattanut myötätuuli on meidät jättänyt. Nyt taistelemme Ikaroksen selästä tuulta vasten aseistautuneina. Aikamme tällä vaelluksella on käymässä vähiin. Vaikka tiedämme matkamme käännepisteen, emme tiedä paluun ajankohtaa. Olemme tuuliajolla. Olemme lehdettömiä puita ennen lehtien kellastumista.

– El Capitan

Tässä vielä reittimme. Tai ainakin osittain.

Runoilijan tie, reittiopas

Advertisement

Ilmakuoppia Runoilijantiellä

28 sunnuntai Elo 2011

Posted by Juha Rautio in blogi

≈ 1 kommentti

Avainsanat

ihmiskoe, kuru, purjehdus, runoilijantie, tampere

”Harvassa on veneilijöitä liikkeellä”, sanon katsellessani ympärilleni.

”Harvemmat lähtee vesille ukkospuuskaan”, Laurikainen sanoo.

”Sitäkö se on, onpa huono asenne!”

Ihmettelen räyhäkkää tuulta. Peräsimestä joutuu pitelemään kaksin käsin; vene seilaa puolelta toiselle. Männistö ja Laurikainen tulevat kannelle naureskelemaan ja kuvaamaan videokameralla epätoivoista taisteluani pinnan kanssa. Tampere alkaa jo jäädä taakse.

Yhtäkkiä vene kallistuu, imaisee vettä partaan yli. Peräsimestä häviää tatsi. Videokuvaus valitettavasti keskeytyy, mutta hymy pysyy. 52 neliötä nostettuja purjeita alkavat käyttäytyä hallitsemattomasti. Rantakalliot lähestyvät. Laurikainen kelaa alas spinaakkeria ja komentaa Männistöä spinnupuomia irroittamaan. Purjeet vääntävät venettä yhä enemmän kallelleen. Männistö roikkuu kaksin käsin mastosta, molemmat jalat irti kannesta ja yrittää saada spinnupuomia irrotetuksi . Minä väännän peräsintä turhaan. Rantakalliot lähestyvät.

Kuusi metriä ennen rantaa saamme ison purjeen ja spinnun alas ja veneen hallintaan. Aikaa ei olisi ollut kovin montaa sekuntia.On sunnuntai, 28.8. Nostimme purjeet iltapäivällä joskus kahden-kolmen aikaan Tampereen Santalahdelta. Veneenä toimii viidellä Saimaan runokiertueellakin kulkuvälineenä toiminut h-vene, s/y Mariza, kapteeninaan Samuli Laurikainen. Veneessä tätä kokonaistaideteosta ovat toteuttamassa itseni lisäksi jonglööri Samuli Männistö. Suuntana on historiallinen runoilijatie kohti Virtoja ja takaisin. Aikaisemmin viitenä vuotena Saimaalla tehty ihmiskoe, Saimaan runokiertue, hakee nyt uusia tuulia ja uusia vaaratilanteita  Näsijärven matalikoilta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ensimmäisenä päivänä keli on paitsi raskas myös äärimmäisen vaarallinen, mutta miehistöä yhdistää riskien maksimointi ja täydellisyyttä hipova piittaamattomuus. Kartanlukutaidoton kapteeni yhdistettynä käytännössä purjehdustaidottomaan miehistöön kuvaa sataprosenttisesti heidän luottamustaan hyvään onneen ja kolmessa vuorossa tuplamiehistöllä painaviin suojelusenkeleihinsä.

”Jostain uupuu mutteri”, Laurikainen sanoo. ”Tää ei oo hyvä merkki.”

”Taas. Mistäs se viimeksi irtosi?”

”Mastosta! Se oli aika jäätävä tilanne.”

Tämä tilanne sattui viime kesänä Saimaan runokiertueella. Irronnut mutteri on vielä toistaiseksi arvoitus, ehkä se vielä selviää.

Selvittyämme ukkospuuskasta näemme keskellä selkää kelluvan moottoriveneen. Kannella meloo kutakuinkin meidän ikäisiä nuoria miehiä.

”Onkohan noilla joku hätä”, minä kysyn. ”Tai ehkä se on vaan niiden tyyli edetä.”

Kippari epäilee tätä ja päätämme käydä lähempää kysymässä. Tarjoamme hinauskyytiä heille ja suureen ääneen ihmettelemme miten kukaan uskaltaa näinä aikoina lähteä tällaiseen keliin millään niin epävarmalla kuin moottoriveneellä.

Pelastustehtävän jälkeen vauhtimme taas kiihtyy. Muutamme suunnitelmaamme yöpyä Muroleen kanavalla. Otamme suunnaksi Kurun.

Nyt istumme paikallisessa baarissa, Kurun kievarissa. Edessä on viileä yö kylmässä veneessä lämpimässä elokuun yössä. Ja huomenna uudet tuulet, uudet karttalehdet matkalla kohti runollista Ruovettä. Pysykää kanavalla!

– Juha Rautio

Blogroll

  • Juha Rautio, tanssi tuuli, istu laulu
  • Periferia-projekti
  • Saimaan runokiertue 2006-2010

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Seuraa Seurataan
    • runoilijan tie
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • runoilijan tie
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...