Runoilijan tie, projekti tältä haavaa purkissa

Avainsanat

, , ,

Palasimme eilen jälkiämme pitkin Visuvedeltä Ruovedelle. Valitettavasti tuulet olivat sen verta miedot että aikataulumme ei antanut myötä edetä Virroille saakka. Mariza jäi Ruoveden laituriin, mistä kippari Laurikainen sen kenties joskus purjehtii takaisin Tampereelle.

Lukijakilpailuumme ei tällä kertaa tullut yhtään oikeaa vastausta, mutta kenties seuraavalla kerralla Onnetar suosii rohkeaa.

Meidät kuljetti takaisin Tampereelle sympaattinen pikkubussi, joka oli heti Ruovedeltä viimeistä paikkaa myötä täysi. Tällaista linja-autotunnelmaa saa harvemmin kokea näinä aikoina. Lisäilemme jossain vaiheessa vielä blogiin lisää mediaa, mm videomateriaalia. Ja ensi kesänä projekti toivottavasti etenee. Näihin tuuliin, näihin sateisiin.

– Juha Rautio

Punainen jää vasemmalle

Mainokset

Viides päivä Runoilijan tiellä, jäljet alkavat näkyä

Avainsanat

, , ,

Jonglöörin lokikirjoitus:

Alohaa Peipsss, Runoilijantie herää henkiin.

Eräänlaisen aivoriihen tuloksena olemme tulleet siihen tulokseen, että edessä on kolmevuotinen Runoilijan tie -projekti: tämä vuosi menee alueeseen tutustuen ja ensi kesänä on edessä varsinainen vesillä kelluva suureepos. Tämän jälkeen edessä on kulkea kansallisrunoilijoidemme jalanjäljissä myös tuon toisen tunnetun runoilijantien.

Kauan tätä on saatu odottaakin – suurta elämän makuista kansan syviä rivejä koskettavaa kokonaistaideteosta. Runot tullaan viimein kokemaan sillä näyttämöllä, jonne ne alun perinkin kuuluivat. Täällä projektin äärellä on rehellisesti jännittyneen odottava tunnelma. Ja kyllä, kokemus on hieno. Harvoin tulee vastaan näin pyhää kolmivuotista taideprojektia jolla oikeasti on väliä. [Tästä eteen päin teksti alkaa vasta kunnolla keulia, TOIM. HUOM.]

Ensimmäinen vuosi tutustuu runoilijan tiehen, vesireittiin jota Runeberg ja Topelius kimpassa meloivat. Se on juuri lähes jatkuvaan etenemiseen perustuva purjehdus kohti myyttisiä Virtojen kaupunkia. Jo alun ihmisvarjojen kuvaelma veneeseen nousemisineen tuo mieleen Van Goghin kuuluisan purjehdusaiheisen taulun. Ennen kaikkea alkuosassa nähdään hyvää purjehtimista, upean hiottua ja tarkkaan mietittyä reittisuunnittelua. Millekään höttöimprolle ei suoda sijaa.

Luonnon dramaattinen ja kuvaileva maisema ja sää saa onnistuneen vastineen purjeveneen liikkeessä. Se aaltoilee ja kieppuu, mutta yksilöt palaavat aina yhteen suureksi yksiköksi. Joukosta nousee yksilöitä, kuten Juha Rautio runoilijana tai Samuli Laurikainen suunnannäyttäjänä. Allekirjoittaneen raivokkaan läsnä oleva sirkustaiteilija on miltei pelottava.

Toinen näytös tapahtuu heinäkuussa 2012. Tällöin matkaan lähdetään suurella kalustolla ja työryhmä päästää mielikuvituksen täysin valloilleen, ja uskon, että veneen liikekin tulee saamaan siitä inspiraationsa. Mieleen nousevat varmasti viime vuosisadan alun futuristiset taidekokeilut. Tyylitietoisesti Runoilijantie-työryhmä tulee heittelemään pastisseja koko taiteen historiasta. Siellä ne ovat, kaikki klassisen runouden konventiot, avantgarde, sekä venäläiset klassikot.

Kolmas vuosi saattaa näyttää tulevan toisen vuoden jälkeen vähän antikliimaksilta. Hylätään rakas H-vene ja taitetaan matkaa jalan sekä polkupyörin. Ikään kuin havahduttaisiin hassuttelemasta. Vakavaa pitää olla. Pitää olla nöyrä ja uskoa asiaansa. Kokonaisuudesta tulee huumaava audiovisuaalinen kokemus. Suoranainen kokonaistaideteos – osittain haudan takaa.

– Samuli Männistö

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

ruostumatonteräsupiainenjaminäkinruneperi

Avainsanat

, ,

Jonglöörin lokikirjasta:

Kasvot tuntuvat ottaneet valoa, iho kiristää ja silmät painuvat. Keikkoja tuntuu olevan vaikea saada. Nuo Runeberg ja Topelius ovat tainneet tehdä työnsä hyvin kun ei nuoremman polven postmodernista tekotaiteellisesta sivistyksestä edes haluta kuulla vaikka se olisi kuinka intellektuellia sekä fyysistä. Virtamme on raskas kulkea kohti ylävirtaa ja vastatuulta. Jonkun tämäkin työ on tehtävä. Osamme on annettu, ei otettu. Valheelle rakennettu yhteiskunta ei kestä. Jumala on paennut yksityiskohtiin.

Tällä hetkellä olemme Visuveden VisuPubissa. Valomerkki 21.30. Henkilökunta on huomattavasti avuliaampaa kuin Ruovedellä ja iltaelämäkin on huomattavasti aktiivisempaa. Seurueemme tyky-päivää seurasi tänään tyky-ilta biljardipelin muodossa. Kyllä näillä eväillä jaksamme varmasti matkaamme kohti myyttisiä Virtoja.

Visuveden saha meni konkurssiin toukokuussa 2011, tämän lisäksi paikallinen kääntösilta on automatisoitu. Tämäkin vei työpaikkoja ja lisäksi tuo automaation konehuone vei vierasvenesataman käyttäjille tarkoitetun suihkun. Kuuleman mukaan Visuvesi hiljenee. Näinköhän tulemme ensi vuoden kiertueella VisuPubiin keikalle? Hieno paikka, kaunis ilta, hyvää ruokaa, väsymystä. Toivottomuutta? Osin varmasti sitäkin. Suurin kysymys lienee,voiko matkamme Runebergin ja Topeliuksen jalanjäljissä johtaa kohti parempaa maailmaa.

Vai onko tämä vain hyväosaisten hulttioiden tapa yrittää unohtaa synkkä arki. Nordeakin taisi juuri irtisanoa 600 ihmistä. Paljon meidän arvomme on?

Päivä oli kaunis, satoi ja paistoi, ruoka oli hyvää, vesi oli lämmintä ja sateenkaaret ohjasivat kulkuamme. 1500 kiloinen kanoottikaan ei ollut raskas vaan rakas kulkea.

– Samuli M

Syksy kai, kun taas sataa

Avainsanat

, ,

Kapteeni Samuli Laurikaisen lokimerkintä:

Visulahdella, 31. elokuuta, herran vuonna 2011, kello 20.04. Huolettomuus on kyky luovia huolien lomassa. Sanojen monimerkityksellisyys kuvaa osaltaan hyvin käsityskykyämme. Ei pelkästään kieli ole rajallinen, vaan sijaitsee lisäksi suussamme. En usko että merkityksellistä on valmistautua huippusuoritukseen ja ennalta tiedossa olevaan aikaan suoriutua. Se olisi liian itsestään selvää – tylsää. Taito on mukautua vallitsevaan tilanteeseen, olla jatkuvassa valmiudessa, kilvoitella itseään, ei vastaan, vaan kanssa. Havainnoida ja löytää ympäristöstään uutta ja mielenkiintoista. Suhtautua kaikkeen ja kaikkiin kuin lapsi, jota vielä ei ole pilattu typerillä realiteeteillä, mitä valheita  niillä siten milloinkin tarkoitetaan. On tärkeää purjehtia kohden tai pakoon sateenkaarenpäätä. Ylipäätään nähdä enemmän kuin vain silmillä näkee.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

On oikeastaan sama mitä tekee. Asenne ratkaisee. Tänäänkin olemme keskustelleet paljon sanoista rehellisyys ja valhe. Keskustelu oli enimmäkseen samuleiden välistä. Samulin argumentti oli rehellisyyden puolesta. Samuleista toisen taas valheen puolesta. Kyseessä oli siis perinteiden debatti-tilanne. Mitä oikeastaan tarkoitamme puhuessamme totuudesta? Kenen totuudesta puhumme ja puhummeko faktoilla – kenen – vai puhtaasti tunteella? Myönnettäköön, että pienoinen provosointi mielestäni sopii debattiin. [Tulossa Filosofiaa yläasteen tupakkapaikalta, TOIM. HUOM] Entä jos puhutaan valheesta, mitä on valhe? Onko valhe automaattisesti paha-asia? Onko tilanteita, jolloin valhe on hyve tai tilanteita jolloin totuus suorastaan johtaa valheeseen? Väitän että olemme tyhmiä, edes erottamaan nämä abstraktit käsitteet sotkettuna kokonaisuuteen jossa osana elämme. Vyyhde josta näemme osan on salakavala. Se on elettävissä ja koettavissa ja tunnettavissa, mutta yksittäiset tai edes useat muuttujat eivät tuossa kokonaisuudessa toimi likimainkaan loogisesti. Logiikkamme hämää meitä. Olemme enemmän muurahaisten kaltaisia kuin muurahaiset, ja silti vapaampia kuin tiedostammekaan. Miksi siis rajoittaa vapauttaan määrittelemällä asioita tosiksi ja epätosiksi. Määrittelemällä väittämiä valheiksi ja totuuksiksi. Aika on osoittava niin hyvät kuin huonotkin teot tai tekemättä jättämiset merkityksettömiksi. Ja ehkä juuri se on pelastuksemme ja avaimista suurin onneen.

Päivän purjehdus oli niskalenkki tuulien apatiaa vastaan. Koko miehistön voimin taistelimme urhoollisesti. Runoilijan tie on riskien maksimointia, pelaamista elämän suuruisilla panoksilla ja panostamista epätodennäköisyyksiin. Matkaamme tänne asti saattanut myötätuuli on meidät jättänyt. Nyt taistelemme Ikaroksen selästä tuulta vasten aseistautuneina. Aikamme tällä vaelluksella on käymässä vähiin. Vaikka tiedämme matkamme käännepisteen, emme tiedä paluun ajankohtaa. Olemme tuuliajolla. Olemme lehdettömiä puita ennen lehtien kellastumista.

– El Capitan

Tässä vielä reittimme. Tai ainakin osittain.

Runoilijan tie, reittiopas

1500-kiloinen intiaanikanootti ja muita ajanvietteitä

Avainsanat

, , ,

Jonglöörin lokikirjoitus

Alohaa Peipsss, täällä taas laivan luettavin merikarhu. On keskiviikko, elokuun viimeinen päivä ja palasin juuri kajuuttaan pieneltä uimapyrähdykseltä. Sää on kaunis ja elämä hauras. Varsinaisesti tämä tämänhetkinen sää ei ole mikään niin sanottu purjehdussää. Virroille siis riittää melottavaa tällä 1500-kiloisella intiaanikanootillamme.

Eilen vierailimme ennen vesille lähtöä toistaiseksi käyttökieltoon asetetulla Runebergin lähteellä. Laitoin teksiviestin paikalliselle terveystarkastajalle ihmetellen josko tuo lähteen likaantuminen johtuisi siihen tehdystä padosta, vesi ei näettekös pääse vaihtumaan. Tänään saimme tekstiviestiin vastineen, jossa meille kerrottiin asian olevan jo vireillä, eli asiaa tutkitaan perinpohjaisesti. On synti nähdä Runebergin lähde yhtä pahoinvoivana kuin äidinkielemme. Ehkä tämä lähteen puhdistus voi nostaa myös kielemme takaisin menneiden menetettyjen aikojen ylvääseen loistoon.

Kapteeni Laurikainen pesi intiaanikanoottimme kannen joten nyt on loistava hetki sadepisaroiden täsmähyökkäykselle. Toivomme tämän sateen tuovan myös tuulen.

Edellisen yön vietimme ankkurissa, kapean väylän varrella, katsellen tähtiä. Paistattelimme myös Jupiterin, tuon hyvän onnen planeetan, loisteessa.

Tänään olemme onnellisia ja puhtaita pahoista ajatuksista. Matkamme jatkuu elämän ollessa purjehtimisen metafora. Nykyaikana täysin tarpeetonta ja hyödytöntä. Tulevaisuus on purjehtijoiden.

-Samuli Männistö

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

”Runebergin lähteen vesi on asetettu toistaiseksi käyttökieltoon johtuen löytyneistä koliformisista bakteereista”

Avainsanat

, , ,

Tänään Ruovesi pidätteli meidän lähtöämme yllättävän kauan. Testasimme paikallisen neljän baarin (sulkeutuu kello 16.00) ja pidimme ns. tyky-päivän. Ainoina asiakkaina meitä kohdeltiin kuin vippi- tai leppiskerholaisia. Koska flipperipelimme kestivät ja kestivät, pääsimme lähtemään vasta lähempänä viittä. Sen verta loivaliikkeinen hämäläinen oli tiskin takana, ettei hän siitä tuntunut hermostuvan, ainakaan ei näyttänyt tunteitaan. Tuollaisia työntekijöitä aika arvostaa.

Kävimme myös tsekkaamassa Runebergin lähteen joka oli pistetty käyttökieltoon koliformisten bakteerien vuoksi. Laurikainen teki jotain etäisesti joogaa muistuttavaa, muttei uskaltautunut uimaan. Männistö aktiivisena kansalaisena ja pitkän linjan toiminnan miehenä lähetti palautetta lähteen terveystilasta: padon poistaminen voisi tervehdyttää lähteen, pääsisi vesi vaihtumaan.

Aikamme arvottuamme päädyimme irroittamaan köydet vasta puoli seitsemän maissa illalla. Hyvänä enteenä pidimme taivaalle nousevia kaksoissateenkaaria ja päätimme lähteä olemattomista tuulista ja pienestä vesisateesta huolimatta kohti kuviteltua karttapohjoista ja kenties vielä enemmän kuvitteellista Runoilijan tietä.

Nyt lillumme täällä jossain melontaetäisyyden päässä Ruoveden runovesillä ja odotamme hämärän laskeutumista tai tuulta. Taitaa tulla ankkuriyöpyminen tai sitten purjehdimme tähtien valossa.

”Liikutaanks me yhtään”, Laurikainen huutaa tuolta kajuutasta.

”Liikutaan liikutaan”, Männistö vakuuttaa ja uskoo tuuleen.

– Juha

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Yleisökilpailu: Super-kaksari

Avainsanat

,

Arvoisa runoilijan tie -blogin lukija! Tällä kellonlyömällä ja näillä tuntemattomilla vesillä avaamme kesän ensimmäisen ja viimeisen yleisökilpailun. Kyseessä on historiallinen Runoilijan tien Super-kaksari. Eli kaksoiskysymys kuuluu:

1. Mikä tulee olemaan pohjoisin sijaintimme, jonka s/y Mariza miehistöineen tulee tällä kiertueella saavuttamaan?

2. Mihin vene jää?

Oikein vastanneiden kesken arvotaan menoliput kahdelle Saimaan runokiertueen dokumenttielokuvan ennakkonäytökseen.

Ja tässä vielä kuvat toisen Samulin kameralta aivan reissun alusta asti:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

”Siihen mastoon ei välttämättä kannata nyt nojata”

Ennen kuin mennään asioiden edelle palataan eiliseen. Lähdettyämme Muroleen kanavasta alkoi kunnon vesisade.

”Sitä jos eläis 60-vuotiaaksi niin olisi vielä 30 vuotta runokiertueita edessä”, Laurikainen sanoo.

”Melko vapauttava ajatus.”

Istun sisällä kajuutassa ja kelailen että todennäköisesti veneen varustelutasossa ei olisi seuraavassa kolmessakymmenessä vuodessakaan tapahtunut kehitystä. Katto vuotaa edelleen aina kun sataa, kuten se vuosi jo yli viisi vuotta sitten, kun olin ensimmäisiä kertoja mukana Samulin kanssa vesillä. Mitään lämmitintä veneessä ei ole, sen enempää kuin kompassia, valoja, sähköä, vessaa jne. Kattiloita ja astioitakin on vuosi vuodelta vähemmän.

Mutta vaikka sade ei ihan täysin korvaakaan peseytymismahdollisuuksien puutumista, niin onhan se vaihtelua.

Tulemme sähkölinjan alle.

”Annahan Juha kiikarit sieltä kajuutasta, pitää vähän kattoo mitä tossa kyltissä lukee. Olikohan tää sittenkään oikee reitti. Hei, Samuli, siihen mastoon ei välttämättä kannata nyt nojata, sieltä kun tulee 12 000 volttia alas niin…”

Päivästä tulee pitkä ja etenkin tällaisella riisutulla kalustolla ja pienellä miehistöllä lepohetkiä ei juuri tule. Pelkkä paikasta toiseen purjehtiminen vie aikaa.

”Tänään on ollut monipuolinen päivä”, Laurikainen sanoo illan tullen.

”Monenlaista keliä on ollut”, minä sanon.

”Lähinnä tarkotin että kahenlaista olutta on juotu.”

”Mistä nuo pursiseurat oikein saa rahansa?” Männistö ihmettelee.

”Jäseniltä”, Laurikainen kertoo.

”Mistä jäsenet?” minä kysyn.

”Kai ne käy töissä, veikkaisin,” Laurikainen sanoo.

”Kaikenlaista,” minä sanon.

”Ihan näin myöhäiseksi ei tartteis kyllä lähtemistä jättää. Päivät ei oo enää yhtä pitkiä kuin kesällä. Alkaa aurinko jo laskea.” Laurikainen sanoo.

”Se vaan näyttää siltä.”

Pimeässä purjehtimisessa on varmasti etunsa (ihan äkkiseltään niitä ei vain näe), ja varsinkin pyrittäessä riskien maksimointiin se ei voi olla huono ratkaisu.

– Juha

Ruovesi

Aloha peipssss!

Avainsanat

Jonglöörin lokimerkintä:

Kostean ja viileän yön jälkeen Ruoveden Engiz pizzeriassa päivitän itsekin matkaamme osaltani. On taas aika rähjääntyä reissussa ilman lepoa purjeveneen kannella apurahahakemuksia täytellen auringon paistaessa ja tuulen kuljettaessa meitä Topeliuksen hengen kuljettamina.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus saati ainoa, siitä syystäkin on hienoa että blogissamme on aina ainakin kolme näkökulmaa. Vene voi kulkea myös taaksepäin jos spinnun virittää veneen perään.

Tässä pikaiset muistikuvat matkamme alusta:

-purjehduksen alku ukkosen noustessa ja matka 52 neliön purjekankaan varassa myötätuuleen ukkosta karkuun kunnes huomaan roikkuvani mastossa, vene lähes kumollaan, yrittäen samalla poistaa venettä kaatavaa purjetta. Kerrassaan hieno päivä tuo sunnuntai. Monenlaista säätä, monta tapaa kerrata purjehdustaitoja.

-Kuru ja Kurun yöelämä, puhuimme paljon tulevasta Manifesti-esityksestä Juhan kanssa, konsensus löytyi.

-Maanantain sateet ja paisteet, kauniit maisemat, pitkää päivää pinnassa. Veden pinta tuulessa ja sateessa oli kauneinta aikoihin. Harmi ettei tästä saanut kuvaa kuin silmien kautta, valokuvaa ei uskaltanut alkaa ottamaan. Loppumatkan melonta tuulen vireen kaikotessa ja nuo kapeat rännit. Uimaan en ole vielä ennättänyt. Tänään lienee sen aika.

– Samuli Männistö

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

Ain’ ollos, onnees tyyntyen vapaa ja iloinen

Avainsanat

, , , ,

Näin meitä ohjasti J.L. Runeberg (joka sivumennen sanoen on syntynyt samana päivänä kuin Joonas Martikainen sekä William S. Burroughs). Runeberg on aikoinaan elellyt Ruovedelle, mistä kiitoksena hälle pystytetty on patsas.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Onneemme tyyntyen, me vapaat ja iloiset miehet lähdemme kohta purjehtimaan epätoivoista odysseiaamme Runoilijan tiellä. Ajoittain mieleeni on jo tullut kummallisia kysymyksiä. Mistä tässä runoilijan tiessä on kyse? Mitä voi syntyä kun laitetaan samaan veneeseen purjehtija, jonglööri ja runoilija? Miksi ratsastaa päiväkausia tuulella, hytistä sateessa ja yöt täristä kylmässä ja kosteassa veneessä? Siihen Runebergin viisaat sanat kenties vastaavat. ”Ain’ ollos, onnees tyyntyen vapaa ja iloinen ”

– Juha